Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Tiina Jakobsson: “Rohkeutta on hypätä uudelle alalle aikuisiällä”

Tiina Jakobsson on 38-vuotias kevytyrittäjä Turusta. Vanha työ jäi aikuisiän opintojen myöyä. Markkinointiviestinnän ammattitutkintoa suorittaessa Tiinan ensimmäinen työharjoittelu tuli festivaalimaailmasta ja sitä kautta Tiina päätyi tapahtuma-alalle.

– Lähdin kaupan kassalta opiskelemaan aikuisiällä. Se oli aika rohkea veto. Itse työ tapahtuma-alalla on myös sen luonteista, että tähän vaaditaan rohkeutta. Ei minulla ole mitään opaskirjaa ollut. Tämä on ollut vähän sellaista, että laitetaan töpseli seinään ja kokeillaan mitä tulee. Olin jo yläasteella miettinyt, että haluaisin mainostoimistoon töihin, mutta elämä vei eri suuntaan, Tiina kertoo.

Uuden ammatin myötä Tiina on ollut mukana muun muassa Saaristo Open -festivaalien tuottajana ja VIP-hostina, Seinäjoen vauhtiajoissa, järjestänyt Turun joulutapahtumia ja tehnyt juontokeikkoja. Tapahtuma-alan työtehtävien parissa kulunut vuosi on ollut erityisen raskas.

– Kaikkien tunteiden kirjo on kyllä tullut koettua. Varmasti jokainen tiimin jäsen itki vuorotellen maaliskuun ja heinäkuun välisenä aikana, Tiina kertoo.

Kesän kokemukset on kuitenkin syksyn myötä kääntynyt vahvuuksiksi. Uudet tilanteet opettivat paljon uusia asioita.

– Mitään tällaista ei kukaan meistä ollut kokenut ennen tätä. Sitten kun vihdoin olimme siinä tilanteessa, että saimme järjestää tapahtumia, jouduimme opettelemaan kaiken uusiksi. Kaikki uudet hygieniaan liittyvät ratkaisut rakennettiin kenttäolosuhteisiin: kasvomaskien jakaminen, tilojen pinnoitukset, yleisön hallinta ja rajaaminen, näissä oli paljon uusia työvaiheita, Tiina kertoo.

Itse tapahtuman päättymisen jälkeen olo oli vielä kaksi viikkoa jännittynyt.

– Olimmeko tehneet tarpeeksi, muistivatko ihmiset itse pestä ja desinfioida käsiään tarpeeksi ja pitää riittäviä turvavälejä. Kahden viikon jälkeen huokaisimme helpotuksesta, että kaikki meni hyvin, mitään tartuntoja ei raportoitu tapahtumistamme.

Tiina uskoo, että vuosi on muuttanut tapahtuma-alaa pysyvästi.

– Tänä kesänä artistit olivat tippa linssissä, kun vihdoin pääsivät kipeämään lavalle. Kaiken kaikkiaan saamamme palaute oli uskomattoman positiivista. Ihmiset kaipasivat tapahtumia, toisia ihmisiä ja live-musiikkia, Tiina kertoo.

Tapahtuma-alan työt ovat kausi- ja projektipainoitteisia. Tiimit kootaan erikseen jokaiseen tapahtumaan sopivaksi. Tiina on ollut osana eri tiimejä kevytyrittäjänä. Hän ei ole halunnut lähteä yrittäjäksi, kun töitä on vaihtelevasti vuodenajasta riippuen. Lisäksi Tiina kokee, että omat tiedot yrittäjyydestä eivät ole riittävät.

– Minun ei ole tarvinnut tietää mitään yrittämisestä, olen voinut keskittyä täysillä itse tekemiseen. Tämä riskittämyys sopii oman elämäntilanteeseeni hyvin. Tulevaisuudessa voin milloin tahansa päättää jatkanko näin vai olenko jatkamatta. Tämä on hyvä tapa testata yrittäjyyttä, luoda asiakaskuntaa ja saada näyttöä omalle osaamiselle.

Tiina kertoo, että syksyllä työtahti hiljeni merkittävästi. Aiemmin joulukadut ja ostoskeskusten tapahtumat ovat työllistäneet loppuvuodesta, mutta tänä vuonna näin ei ole. Kevytyrittäjyys on mahdollistanut Tiinalle lisätöiden vastaanottamisen vakituisen työsuhteen muodossa.

– Tulevaisuudesta on hyvin toiveikas olo. Nyt tuntuu, että tämä kesä oli tällainen korkeakoulun erikoisopintojen jatkokurssin lisäosa. Ensi kesää ajatellen on vahva fiilis, olemmehan jo kerran kokeilleet miten voimme toimia uusissa olosuhteissa.

– Haluan edelleen jatkaa tapahtumien ja markkinoinnin parissa, mutta tämä vuosi on ollut erityisen haastava. Olen sopinut toimeksiannoista keväälle asti, mutta niiden rinnalle oli onneksi mahdollista ottaa myös muuta työtä. Mahtavaa, kun voin silti edelleen jatkaa myös osa-aikaisena kevytyrittäjänä, vaikka teenkin nyt myös työnantajalle töitä työsuhteessa, Tiina kertoo.

Tiinan tarina on osa UKKO.fi:n Patsas rohkeudelle-kampanjaa. Kampanjan tarkoituksena on nostaa esille itsenäisiä yrittäjiä, joita ilman Suomi ei pyörisi. Osallistu keskusteluun itsenäisen yrittämisen mahdollisuuksista ja haasteista Twitterissä tunnisteilla #rohkeusyrittää #näeuusityö #teesitämitärakastat.

Lue lisää kampanjasta: ukko.fi/rohkeus
Lue lisää kevytyrittäjyydestä: ukko.fi/kevytyrittajyys

Leena Honkajuuri

Leena on kokenut viestijä, joka innostuu tarinoista ja auttaa itsenäisiä yrittäjiä saamaan äänensä esille. Vapaa-ajalla Leenan löytää hevosten parista tallilta tai joogasta ja yöpöydällä on aina vähintään kolme keskeneräistä kirjaa.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Katja Lammela on sisustaja-rakentaja, jolla riittää töitä poikkeusaikanakin

    Kuka olet? Olen 45-vuotias nainen Pohjoisesta; muutin Tampereelle 2017. Olen moniosaaja, ja takataskussani onkin viisi tutkintoa. Elämäni rakkaudet ovat aina olleet rakentaminen ja sisustaminen. Näitä asioita teen suurella sydämelläni tänä päivänäkin! Pidän huolta itsestäni kuntoilemalla hyvin suurella volyymilla ja rakastan maastossa kävelemistä sekä pyöräilyä. Rakennushommia tehdessä kunnon on oltava kohdillaan. Mitä teet? Olen sekä maalari että sisustussuunnittelija. Teen normaaleja maalauksia,…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Ansu Airas tekee monenlaista taidetta kevytyrittäjänä

    Olen turkulainen freelancer-kuvataiteilija. Tänä syksynä edustan muun muassa Blow Up -festivaaleilla, ensi vuonna Turku Saatanalle -festareilla sekä turkulaisessa teatterituotannossa visualistina ja kuvataiteilijana. Mitä teet? Teen taidemaalausta, graafista suunnittelua, piirustusta sekä tatuointitaidetta. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Tein alaa pidemmän aikaa harrastuspohjalta, ja päätoimen ohella oli helppoa ja todella kätevää antaa ammattilaisten hoitaa hallinnolliset asiat, kun itse saa vaan työskennellä! Hienointa työssäni on…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Vili-koira on vaikuttaja ja toiminimiyrittäjä: "Kaduttaa, etten aloittanut someyritystä jo pentuna"

    Touhukas havannankoira Vili on koiravaikuttaja – ala, jota Suomessa ei vielä toistaiseksi tunneta kovinkaan hyvin. Hän tekee sosiaalisessa mediassa kaupallisia yhteistöitä omalla toiminimellään omistajansa Emilian avustuksella. Vilillä on oma Instagram-tili vilithehavanese. Hänen yhteistyökumppaneihinsa kuuluu niin suuria yrityksiä kuin pienyrittäjiä, ja heiltä hän edellyttää positiivisuutta sekä pientä hiilitassunjälkeä. Kiinnostaako sinua somevaikuttaminen? Lue lisää täältä: Saitko yhteistyöpyynnön? Näin otat sen helposti vastaan!…

    Lue lisää
OSZAR »