Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Nuori taikuri Aatu tekee sitä mitä rakastaa

Aatu Itkonen on 19-vuotias esiintyjä, joka tekee taikurin, juontajan ja yrittäjyysluennoitsiijan töitä. Nuoresta iästään huolimatta Aatu on ehtinyt tekemään monenlaisia asioista sen parissa, mitä rakastaa.

– Teen kaiken kokoisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa sekä taikurin että juontajan keikkoja. Olen esiintynyt 13-vuotiaasta asti, ensin Kaakkois-Suomessa mutta nykyään ympäri Suomea. Synnyin Lappeenrannassa, mutta muutimme sittemmin Kouvolaan ja näin ollen koen olevani kouvolalainen.

– Hienointa työssäni on nähdä kuinka ihmiset viihtyvät, sillä tykkään viihdyttää muita. Yleisöllehän tätä tehdään!

– Koen tekemäni työn merkitykselliseksi. Joskus asiakas saa suurimman avun siitä, että on kuunteleva korva. Yleensä aina saan itselleni siitä hyvän mielen lisäksi paljon oppia ja viisaita neuvoja, Aatu kiteyttää.

Apua yrittäjyyden alkutaipaleella Aatu on saanut perheltään. Kaiken kaikkiaan oman perheen kannustaminen yrittämiseen ja omien kiinnostusten kohteiden parissa jatkamiseen on ollut isossa roolissa.

– Kotona ennen kaikkea kannustettiin tekemään sitä, mistä nautin ja autettiin ihan vaikka kyydittämällä keikoille. Esiintyminen jännitti aluksi todella paljon, mutta uskon, että se kuuluu asiaan. Oli kyseessä sitten Siirin 9-vuotissyntymäpäiväjuhlat tai iso yritystapahtuma, niin aina jännittää ennen lavalle nousemista, Aatu kertoo.

Esiintyminen onkin asia, jonka parissa Aatu haluaisi jatkaa tulevaisuudessa ja rakentaa uraa sen päälle.

– Olen jo nyt ollut erilaisissa jutuissa mukana ja saanut tehdä hienoja juttuja: Aatun mysteerit -TV-ohjelmasta omaan talkshowhun. Tulevaisuudessa olisi mielenkiintoista tehdä TV-juttuja enemmänkin, mutta ikinä ei tiedä mitä tuleman pitää, ja päivä kerrallaan tässä mennään, Aatu pohtii.

Yrittäjätaipaleelle on mahtunut paljon hienoja onnistumisia, mutta myös epäonnistumisia.

– Välillä menee temput pieleen tai vuorosanat unohtuvat, mutta loppukädessä kaikki opettaa enemmän ja epäonnistumisistakin karttuu omanlaista kokemusta. Olen tehnyt paljon erilaisia asioita ja niihin mahtuu myös monenlaisia tarinoita, Aatu muistelee.

Viime keväänä kuitenkin tuli vielä erilaisia haasteita.

– Keikkakalenteri tyhjeni hetkessä ja kaikki sovitut keikat peruttiin. Sekin oli kuitenkin asia, jonka alla ei pidä lannistua. Pitää vain yrittää jatkaa ja miettiä uusia tapoja toimia, tehdä ja kokeilla, Aatu kannustaa.

Aatun tarina on osa UKKO.fi:n Patsas rohkeudelle-kampanjaa. Kampanjan tarkoituksena on nostaa esille itsenäisiä yrittäjiä, joita ilman Suomi ei pyörisi. Osallistu keskusteluun itsenäisen yrittämisen mahdollisuuksista ja haasteista Twitterissä tunnisteilla #rohkeusyrittää #näeuusityö #teesitämitärakastat.

Lue lisää kampanjasta: ukko.fi/rohkeus
Lue lisää kevytyrittäjyydestä: ukko.fi/kevytyrittajyys

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Jesse Nykänen yhdistää kevytyrittäjyyden, urheilun ja opinnot mielekkäästi toisiinsa!

    Olen Jesse Nykänen, 24-vuotias kevytyrittäjä, opiskelija ja urheilija. Mitä teet? Kilpailen painonnostossa Suomen maajoukkueessa ja opiskelen tradenomiksi Lahdessa. Opiskeluiden ja urheilu-urani ohella teen yksilövalmennuksia painonnostossa ja järjestän painonnostokursseja asiakkailleni. Hienointa omassa työssäni on asiakkaiden saama hyvän olon tunne kovan harjoituksen jälkeen! Aloitin painonnostossa kilpailun vuonna 2005, jolloin olin ainoastaan 9-vuotias. Juniorina pelasin jääkiekkoa ja nostelin painoja samaan aikaan. Jääkiekko jäi…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Viikon kevytyrittäjä Mikael toteuttaa unelmiaan graafisen suunnittelun parissa – “saan valtavia onnistumisen fiiliksiä”

    Kuka olet? Mikael Heinz, 31-vuotias kiemuraviiksinen taiteilija Vaasasta. Mitä teet? Olen päätynyt elämän eri mutkien kautta Vaasan Setlementtiyhdistyksen tarjoamaan kuntouttavaan työtoimintaan. Hienointa on kuitenkin se, että saan samalla toteuttaa työunelmiani tekemällä graafisen alan töitä (mainoksia, nettisivujen ulkoasu) kevytyrittäjänä. Pääosin olen tehnyt mainoksia (standi yms.) vaasalaiselle kahvilalle sekä nyt viimeisimpänä olen päivittänyt heidän kotisivujensa ulkoasun. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Taisin nähdä televisiossa…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Floristi Marika teki intohimostaan sivutyön: “Ilo ja mielenkiinto pysyvät näin yllä!”

    Marika Kettunen koki floristin ammattinsa palkitsevana, mutta kuormittavana. Niinpä hän kouluttautui pari vuotta sitten vähemmän kuluttavaan päivätyöhön. Palo kukkien parissa työskentelyä kohtaan jäi kuitenkin kytemään. Marika päätti tehdä kompromissin: toimia projektisihteerin töissä päivisin, ja floristina iltaisin sekä viikonloppuisin. Jälkimmäinen toimi onnistuu mainiosti kevytyrittäjänä. Kaikki alkoi kymmenisen vuotta sitten, kun Marika muutti takaisin synnyinseudulleen Kirkkonummelle työpaikkaa etsien. Paikallinen kukkakauppa haki samaan…

    Lue lisää
OSZAR »